Berliini on vastakohtien kaupunki
Berliini on 3,4 miljoonan asukkaan metropoli itäisessä Saksassa. Berliinissä yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla sotilaallinen mahtipontisuus ja boheemi rähjäisyys. Kaupungin historia ja aikakaudet näkyvät kerroksittain kaupungin arkkitehtuurissa.
Matkustaminen Berliiniin
Berliiniin pääsee suomesta näppärästi lentokoneella muutamassa tunnissa. Kaupungin kolmelta lentokentältä pääsee keskustaan julkisilla kulkuneuvoilla, eli pennosiaan ei kannata kuluttaa tyyriiseen taksimatkaan.
Kaupungin loistava julkinen liikenne tekee matkailijan elämästä helppoa. Halvimman kiertoajelun saa nousemalla S-bahnin kyytiin ja ajamalla läpi keskustan ympäri kiertävän kehäradan. Junasta näkee hyvin maisemia ja halutessaan voi hypätä asemilla pois tutkailemaan lähiseutua. Matkailijoille on tarjolla monenlaisia matkalippuvaihtoehtoja joista monilla saa alennusta myös suosituimmista nähtävyyksistä.
Ruoka Berliinissä
Berliinin keskustasta on nykyään jopa hankalaa löytää perinteistä saksalaista kapakkaa, jossa tuhteja, lihaa ja hapankaalia sisältäviä ruoka-annoksia huuhdotaan alas oluella. Näiden paikan ovat ottaneet mainiot etniset ravintolat joka puolelta maailmaa. Itä-Berliinistä saa maailman parhaat kebabit. Alexanderplatzin katukioskista ostettu currywurst-annos vie pienen nälän mennessään.
Ostokset Berliinissä
Berliinin suurin kauppakeskittymä löytyy Kurfürstendammin tienoilta. Sieltä löytyy muun muassa kuuluisa KaDeWe, jonka kuudennen kerroksen herkkuosasto on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Berliinin nähtävyydet
Berliinissä on niin paljon nähtävyyksiä, että järkevän matkailijan kannattaa valita muutama mielenkiintoisin joihin tutustuu kunnolla ajan kanssa.
Berliinin museosaari
Museosaarelta matkailija löytää kokoelman mielenkiintoisia museoita. Vierailemisen arvoinen on myös saarella sijaitseva Berliinin tuomiokirkko jonka kupolista avautuvat huikeat näkymät kaupungin ylle.
Brandenburgin portti
Brandenburgin portti on Berliinin kuuluisin tunnus. Sen lähiseuduilta löytyy monia muitakin mielenkiintoisia kohteita, jotka löytää helpoiten seuraamalla turistiryhmiä. Hyvällä tuurilla voi saada ilmaisen opastuksen kohteen historiasta jos kehtaa mennä seisoskelemaan kuuloetäisyydelle.
Berliinin TV-torni
Alexanderplatzilla sijaitseva TV-torni on mainio maamerkki matkailijoille. Sen 204 metrin korkeuteen kohoavalta huipulta on mahtavat näköalat kaupunkiin.
Berliinin tekniikan museo
Tekniikan museo on ehdoton vierailukohde kaikille insinööreille ja insinöörismielisille. Vanhoja autoja, junia, laivoja, lentokoneita, kameroita, tietokoneita ja kaikkea muuta kuviteltavissa olevaa tekniikkaa on niin paljon että päivä kuluu kuin siivillä. Museon tunnistaa katolle nostetusta valtavasta lentokoneesta.
Berliinin muuri
Muurista löytyy vielä joitakin palasia. Checkpoint Charlie on hyvä paikka tutustua muuriin ja samalla voi vierailla paikalle rakennetussa museossa.
Aihe: Saksa